Sarjatoiminta on keskeytetty kaikkien joukkueitten osalta, harjoituksia jatketaan

8.12.2020

Kaikki sarjatoiminta on tauolla vuoden 2020 loppuun saakka. Harjoitustoiminta jatkuu erityisjärjestelyin toistaiseksi.

Kaikki sarjatoiminta on päättynyt syksyn 2020 osalta. Sarjatoimintaa jatketaan tammikuun 2021 alussa tai heti kun se on mahdolllista vallitsevan koronatilanteen johdosta.

Kevään otteluohjema julkaistaan jatkosarjjen osalta joulutauolla. Syksyltä jatkuvien sarjojen osalta on tehty ottelusiirtoja.

Miesten edustusjoukkueen harjoitustoiminta on tauolla 20.12. saakka Satakunnan sairaanhoitopiirin ohjeiden mukaisesti.

Juniorijoukkueet voivat jatkaa harjoituksia, mutta pelaajat harjoittelevat vain yhden harjoitusryhmän mukana. Maalivahtiharjoitukset ovat joulukuun ajan tauolla, jotta voidaan välttää kohtaamisia eri joukkueitten pelaajien välillä. Myös naisten joukkue jatkaa harjoittelua.

Luistelukoulun ja kiekkokoulun harjoitukset jäävät joulutauolle sunnuntaina 13.12.

Kahvio on suljettu vuoden 2020 loppuun saakka. 

Tiedotamme toiminnan jatkumisesta ja tammikuun järjestelyistä kun saamme toimintaohjeet sairaanhoitopiiriltä ja Suomen Jääkiekkoliitolta. 

Kiitämme kuluneesta vuodesta kaikkia seuratoimijoita, seuramme tukijoita ja kannattajiamme.

Tämä seuramme 100. toimintavuosi jää historiaan eri tavalla kuin suunnittelimme. Kun toimista saadaan jälleen palautettua normaaliksi, palaamme juhlasuunnitelmien pariin.